maanantai 23. toukokuuta 2016

Kasvilampun naamiointia

Kevät saa aina innostumaan kasvun ihmeistä sen verran,
että tulee vähän liiankin kanssa upotettua siemeniä multaan.
Onhan se edullinen tapa hankkia kasvien taimia.
Toki työtäkin siinä riittää.
Tänä keväänä sijoitin kunnolliseen kasvilamppuun jotta saisin taimet hyvään kasvuun.
No, puilla lämmitettävässä taloudessa lämpötila ei ehkä pysy aina suosituksen mukaisena 
suhteessa valon määrään.
Ruma lamppu piti kuitenkin maastouttaa keittiöön.
Virkattuja pikkuliinoja kastelin ensin vesi-erikeeperi seoksessa,
sitten asettelin ne varastosta löytyneen lampunvarjostimen päälle kuivumaan.
Jouduin vielä kuivumisen jälkeen ompelemaan ne toisiinsa,
että pysyvät aloillaan.









Taimet alkaa ollakin siinä vaiheessa että istuttelu maahan ja isompiin astioihin on käsillä.
Kasvatteletko sinä taimia vai ostatko kaupasta ? 
Millaisia kasveja tänä vuonna pihallesi laitat ?

Touhukasta uutta viikkoa
Riitta ♥



9 kommenttia:

  1. Eikä! Ihana lamppu! Minä olen huono kasvattamaan taimia, joten vein siemenet ja mullat äidille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mullakin on vähän niin ja näin onnistuuko taimet, mutta aina tulee into yrittää kun kevät alkaa lähestymään

      Poista
  2. Hieno lampun varjostin!
    Ja sinulla onkin paljon taimia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Meinattiin loppukesästä viettää vähän isompia puutarha juhlia, ja sen takia tuli panostettua vähän enemmän kukkiin

      Poista
  3. Voi kun mäkin osaisin virkata noin kauniita kukkia !!
    Viime vuonna kasvatin itse tomaatin taimia nyt en tiedä miten en vain ennättännyt kasvattamaan...Mutta kukkia laitoin.tuoksuhernettä ! Siinä ne sitten olikin, että täytynee käydä valmiita taimia ostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin noista virkatuista osa on toisen tekemiä, pikkuhiljaa olen opetellut itsekin tekemään ;)

      Poista
  4. Tulipa huikea lamppu. Tomaatit ja kurkut ostan valmiina taimina, muutoin kylvän itse. Liisa

    VastaaPoista

Mukava kun vierailit,viestejäsi on aina mukava lueksia ♥