Yhtenä iltana parvekkeella ollessani ,
RIEMASTUIN !!!
Sateenkaaren pää päättyi ihan tuohon lähelle,
ja sanotaanhan että sieltä löytyy rikkauksia
...no palkkatyötä en ole voinut vielä lopettaa ;D
Betonisäkit ovat huudelleet minua askartelupuuhiin,
Suunnitelmia sen suhteen on paljonkin,
mutta aloitin turvallisilla jutuilla.
Viime kesän perhoset saivat kavereita.
Ja työkaverin saappaan metsästys avustuksella
pääsin vihdoin kokeilemaan näitä komistuksia.
Tarkotus oli varren suuhun tehdä koloa kynttilälle, kukille
tai jotain sinnepäin...
no massani oli niin löysää ettei ihan onnistunu.
Seuraaviin saappaisiin sitten kokeillaan uudestaan
Kukkaruukkuihinkin löytyy matskua kun ehdin
enemmän puuhailemaan niiden parissa.
Pihalta löytyy aiemmilta vuosilta useita pitsikoristeisia
betonilautasia joita sitten kesän edetessä eri tavoin hyödynnän pihan somisteina.
Tulevalla viikolla keskityn sitten istustuspuuhiin
ja sen aiemmin mainitun kuormalava aidan viimeistelyyn
Iloista toukokuun viimeistä viikkoa ♥
Riitta