maanantai 28. toukokuuta 2012
Juhlittu on, arvottu on...
Tällä kertaa arvonta oli nopea suorittaa sillä intoa juhlavinkkien jakeluun ei kovin löytynyt,
mutta saadut vinkit olivat jokainen hyviä ja herkullisen kuuloisia.
Kiitos teille kaikikille ♥
Arvottu on ...ja voittaja on, kommentillaan:
Ehdinpäs mukaan, postauksesi ei auennut aiemmin :/ Mitään ohjelmanumeroa en kyllä osaa antaa, tuntuu, että niin itse kuin kaveritkin on "ohjelmavastaisia" -yleensä mennään pitkän kasvan mukaan, eli syödään paljon, pitkään ja hartaasti, alkukeitosta jälkiruokaan :) Mikähän siinä on, että kukaan ei juhli esimerkiksi synttäreitä, mutta muuten tavataan hyvän ruuan parissa...
PEPI ! ONNEKSI OLKOON ♥
Laitahan osoitteesi sähköpostitse niin laittelen pakettia matkaan :)
Tälläisen ihanan "kalaisan järven" viikonloppu tyttö taiteili isänsä kakun päälle,
mies kun on pikkuisen niinkuin "Kala hullu"
Väsymys on vielä kova onnistuneiden juhlien tiimoilta, onneksi menen iltavuoroon!
Postailen juhlista enemmän seuraavalla kerralla :)
sunnuntai 20. toukokuuta 2012
Viikon myöhässä...lupaamani arvonta !
Viime sunnuntaille olin luvannu arvontaa ja mielessäni oli sen myötä pyytää vinkkiä kesän tuleviin juhliin.
Äitienpäivänä sain aivan ihanan pinkin runkoruusun jota olin edellisenä päivänä miehen tietämättä ihastellut.
Osaakohan se sittenkin lukea mun ajatukset ;)
Oli intoa ja energiaa vaikka muille jakaa, onneksi, sillä hommaa riittää...miehellä viikon päästä 40-vuotis synttärit ja muuta hommelia sen lisäx.
Päivän kääntyessä iltaan iski kuitenkin se...kipu joka keskeytti kiireet ja hommat...jonkinlainen noidannuoli sanoi lääkäri.
Nyt sitten työlistasta on karsittu kaikki vähänkin "turha" ja mä kun olin taas pienessä päässäni suunnitellut vaikka mitä ...juhlienkin suhteen :(
Tiedättehän TÄYDELLIDET Juhlat !
Nyt oon kunnossa melkein ja viisi päivää aikaa olla tomera !
Pitihän sitä lohduttaa itseään jollain tosi tarpeellisella ;D
Tälläinen ihana kesäkannu kauniilla perhosella lievitti kovasti kipuilua pillereiden lisäksi,
eiks oo aika söpö !
Nyt sitten arvontaan!!!
Viikko aikaa juhliin, mutta muitakin juhlia kesällä tiedossa.
Tähän voi osallistua jokainen joka kertoo jonkun ohjelma idean aikuisten pileisiin, tai hyvän suolaisen tarjoiltavan noutopöytään.
Linkittämällä saa lisä arvan.
Palkintona iso rottinkinen perhonen, metallinen taulu, uusin Viherpiha lehti ja uusin Meidän mökki lehti.
Alunperin oli tarkoitus itse ommella jotain, mutta niinkuin aiemmin kerroin...
Aikaa osallistumiseen on 27.5 klo 21.00
Ja voittajan ilmoitan seuraavana päivänä !
Iloa ja aurinkoa viikkoonne ♥
lauantai 12. toukokuuta 2012
Tervetuloa tupperi kutsuille
Hei kuka muistaa vielä Tupper ware kutsut !? Meillä pidettiin viikolla pitkästä aikaa sellaiset.
Jäipä vaan ottamatta kuvat itse tuotteista.
Pääasia oli se että niin monta ihanaa ystävää sain tulemaan meille iltaa istumaan.
Nykyään kun kaikki ovat niin kiireisiä, niin harvoin tulee arkena kahviteltua "tyttöjen" kesken
Tälläinen perhonen löytyi työmatkan varrelta vieraita tervetulleeksi toivottamaan :)
Valokuvaus jäi tosiaankin taka alalle kun iloinen naisjoukko saapui,
kiitos kaikille mukana olleille mukavasta illasta ♥
Huomen iltana laittelen arvontaa pystyyn täällä,
mutta sitä ennen nautitaan äitienpäivästä !
Sydämelliset onnittelut kaikille äideille ♥
maanantai 7. toukokuuta 2012
Olisko jollain kokemusta Fairy maanpeiteruusuista ;)
Heipsan :)
Tässä tais vierähtää viikko ja toinenkin viime postauksesta.
Oon siivoillu ja järkkäilly kotia haaveilun lomassa...
olis varmaan tehokkaampaa jos pystyis noi pinkit unelmat seisauttamaan
noiden pakollisten kotihommien suorittamisen ajaksi mut minkäs tälle päälle voi.
Mielessä pyörii pihan kukka asiat, loma haaveet, sisustusmietteet, kaikenlaiset juhlat ja paljon muuta ihanaa.
Kummitytön lakkiaismekko on kuitenkin viimeistä silausta vaille valmis
...kiva päästä sitten juhliin :)
Harmi vaan kun kolmella kummilapsella on juhla yhtä aikaa ja eri kaupungeissa.
Teetäkin on nautiskeltu leppoisissa merkeissä,kaiken touhuilun keskellä,
onneksi iän myötä on oppinut vähemmän ressaamaan itseään tekemättömien töiden takia.
Tähän lopuksi asia jossa tartteisin teiltä apua !
Ostin Viherpeukaloilta 3 kappaletta tälläisen Fairy maanpeiteruusun taimia,
nyt vaan mietin...aion istuttaa ne ruukkuun, mut tuleekohan yhdestä taimesta per ruukku näyttävä vai pitäiskö laittaa kaikki samaan isoon ruukkuun...
Olis ihanaa jos teistä joku osais neuvoa, onko kokemuksia !!?
Aurinkoa ja lämpöä luvassa lähipäiville ,Nautitaan ♥
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)