keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Yllätys pihalla

Heissan ! Ihan ensiksi tervetuloa uudet lukijat ♥
Ja ISO KIITOS voimalähetyksistä,
tilanne on kääntynyt jo oikein hyvään suuntaan:)
Eilen koin suuren yllätyksen pihallamme, pitkästä aikaa kuljeskelin siellä silmät avoinna tutkien kesän edistymistä ja kas ihmettä omenapuut on jo kukassa !!! Pari viime viikkoa on mennyt niin huiskeessa että tälläiset tärkeät asiat on jääneet huomiotta.
Pihalla voi hyvin myös sellaiset viherkasvit joita rikkaruohoiksi kutsutaan ;)
 
 
 

 Iloisia yllätyksiä on ollut muitakin, sain nimittäin taannoin ihanan lähetyksen "Hunksilasta", tiedättekö sen iloisen hyvän tuulen blogin Punainen talo maalla ? Jos ette ole vielä siellä kyläilleet niin suosittelen !!! Mä oon ihan rakastunut siellä kahteen komeeseen ja sivistyneeseen urokseen ♥
Muutama lähetys koiraherkkuja ei mennyt hukkaan, sillä arvontavoitto osui minulle ;D
Tuohon kirjaan aion kirjoitella haaveitani
Kaiken liikenevän ajan ja voimani olen käyttänyt valkoisen maalin ja pensselin äärellä,
Unelma valmistuu piakkoin, jos ei tule elämään uusia yllätyksiä :)
Muistutan vielä edellisen postauksen arvonnasta, vielä pari päivää osallistua !!!!
Iloa, lämpöä ja aurinkoa viikkoonne ♥

4 kommenttia:

  1. Hurmaava tuo nuppukuva♥

    Minäkin huomasin eilen, että omenapuut ovat kukassa. On ollut niin kiire, että olen kai mennyt tähän asti silmät kiinni;)

    VastaaPoista
  2. Hienoa että asiat ovat menossa parempaan suuntaan, niin meilläkin :)täällä ei vielä omenapuut kuki mutta ihan pian kylläkin samoin kirsikka ja luumu, odotan innolla.

    VastaaPoista
  3. Mukava, että asiasi ovat kääntyneet iloisempaan suuntaan! :)

    Täälläkin (lähes keskellä Suomea, mutta ei keskisuomessa) omenapuut ja syreenit kukkii... :)

    Luonto on tosi aikaisessa.
    Aurinko on paistanut jo kaksi viikkoa täydeltä terältä, eikä vettä ole tullut pisaraakaan. Kesä on tullut!

    VastaaPoista
  4. ♥ ihanat omenankukat! Kaikkea hyvää Sinulle!

    VastaaPoista

Mukava kun vierailit,viestejäsi on aina mukava lueksia ♥