perjantai 18. tammikuuta 2013

Melkein valmista... mutta tunnustusta tähän väliin ♥

Viikonloppu  taasen jo alkamaisillaan. Viikko meni ahertaessa viikonloppupojan huoneen kimpussa, tyytyväinen mieli kun sai niin paljon pitkästä aikaa valmiiksi asti. Huone kaipaa vielä viime silausta...mutta itse asukki tuli tänään ja tuli huojentunut olo, hänen ilostaan sisustuksen suhteen :)

Ensi viikolla esittelen sitten teillekin... sitä ennen vastailen 3 eri tunnustukseen/haasteeseen  joita on ilokseni tipahdellut  ihanista blogeista, kiitos ♥
 
 
Kirsiltä Tää ois tän koti blogista tuli tämä tunnustus  :)
Tässä pitää kertoa itsestään 8 asiaa  ja antaa sitten tunnustus 8 eteenpäin.
 
1.Tänä vuonna vietämme miehen kanssa 5-vuotis  hääpäivää,
ja tuntuu että häitämme vasta juhlittiin...olis kiva keksiä jotain ainutlaatuista  kyseisen päivän kunniaksi ♥
 
 
2.Minulla on 8 kummilasta (osa jo aikuisia), tänä vuonna olen luvannut itselleni
tavata heidät jokaisen ihan ajan kanssa. Iän myötä kun tuntuu että vuodet vierii niin vauhdilla
ettei ihan pysy mukana...
 
3.Nykyinen työni on välillä kovin vastenmielistä, mutta minulla on hyvät työkaverit ja
onneksi meillä töissä voi kuulua sairauskassaan, josta saa hyvin "tukea" työn ja iän tuomiin vaivoihin ;D
 
 
4.Joka sunnuntai ilta päätän lopettaa liiallisen herkuttelun...ja joka torstai viimeistään olen sortunut herkkuihin :)
 
5. Rakastan järjestää juhlia...aina kun vähänkin syytä löytyy ♥
 
6. Tänä vuonna jatkan turhasta tavarasta luopumista ( mistä niitä aina riittääkin !!!)
Viime vuonna opinkin jo olla tekemättä heräte ostoskia... ainakin melkein kokonaan ;D
Huomenna oon kyl menos ikeaan tosi pitkästä aikaa ja voi tehä vähän vaikeeta
 
7. Mun virkkaustaidot ei oo kehittyny vieläkään...eli sillä saralla toivon suurta muutosta, että voisin toteuttaa monet suunnitelmani.
 
8. Mua harmittaa kovasti kun en läheskään aina ehdi kommentoida ihanissa blogeissanne !!!
 
 
Nytkään en nimeä yhtään blogia kenelle tämän annan vaan haluan että kaikki jotka eivat vielä ole tätä saaneet ottavat tunnustuksen tästä mukaansa ♥
Käykää sitten vinkkaamassa jos kertoilette 8 asiaa itsestänne !!!
 
 
 
Kynttilöitä kuluu tänäkin iltana leppoisasti iltapalaillen !
Ihanaista viikonloppua kaikille,
älkää palelluttako itteenne ♥

3 kommenttia:

  1. Kivat tunnustukset. Viikonloppuja! =)

    VastaaPoista
  2. Mukavaa viikonloppua ja viimeistelyä :)

    VastaaPoista
  3. Ihanat lakanat...Minäkin tykkää järkkäillä juhulia ja oikein tekoteerata niihin. Ensi viikonloppuna meille tulleekin ystäväpariskuntia illanviettoon ja kovasti on suunnitelmat käynnissä :)

    VastaaPoista

Mukava kun vierailit,viestejäsi on aina mukava lueksia ♥