maanantai 27. kesäkuuta 2011

Piha kierroksella


Tervetuloa uudet lukijat ja tietenkin kaikki muutkin !
Meillä vietetään rippijuhlia 3 viikon päästä, eli lähiviikkoina riittää edelleen huisketta kotirintamalla.
pieni kierros meidän pihalta tällä hetkellä...kaikenlaisia haaveita siihen liittyen riittää, mutta tulevina kesinä sitten :)




Roskakatos odottaa edelleen sammal kattoa, kuuluu tämän kesän ohjelmaan, vinkkejä toteutukseen kaivataan !!! Jostain lehdestä sain idean kaunistaa tylsiä valkoisia muoviamppeleita pitsiliinoilla ja ihan hauskat niistä tuli.


Syötäviä vihreitä istutin oven pieleen ruukkuihin, niin on sitten vaivatonta
käyttää ja napsia ohimennen :)Esim. persiljan päivittäisellä syönnillä yritän pitää taukoa rautalääkkeistä, joita joudun jatkuvasti syömään.


Toisen romu on mun aarre useissa asioissa ! Nämä ruukut on pelastettu roskisksesta.


Nämä kaunokaiset sain isältäni jonka nurmikko on niitä täynnä, nämäkin pääsivät nurmikolle jossa toivon niiden leviävän :)


Piha rakennus on vähän vinkallaan, mutta onneksi muuten kunnossa ja sieltä löytyy minun mielestäni maailman paras sauna ;)




Tähän loppuun vielä vähän betoni töistä kuvia.
Ylimmäisessä kuvassa vinkkiä siitä mitä käy malttamattomalle askartelijalle...
säästin kuitenkin palaset koska ovat mielestäni kauniita.

Iloista viikon alkua kaikille ♥

13 kommenttia:

  1. Hi Riitta,

    I loved seeing all the beautiful photographs and having a tour of your garden. The heart shape, made with the pots is lovely.

    Happy week
    Hugs
    Carolyn

    VastaaPoista
  2. Hei tuo liinajuttu on hyvä idea, näyttää kauniilta.
    Onhan sulla vielä onneksi aikaa rippijuhliin, niin kerkeät kyllä saamaan kaiken valmiiksi, vai mitä?
    Ihana tuo betonikoriste. Mulle kävisi varmaan samallalailla kun sulle tuossa ekassa. Olen malttamaton.

    Mukavaa kesän jatkoa.

    VastaaPoista
  3. Aivan ihastuttava pihasauna-rakennus! :))

    Hienoja betonitöitäkin, itsekin meinaan tänä vuonna kokeilla jotain betonijuttuja. Saa nähdä, mullekin malttamattomana käy varmaan kalpaten.. ;D

    Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia! Älä kuitenkaan stressaa pihan tai muun kanssa, juhlat ovat ihana hetki joka tapauksessa! Meillä oli myös rippijuhla juuri, verhojakaan en ehtinyt laittaa, mutta kukaan ei huomannut sitä ja juhlat olivat ihanat. Siis nautitaan juhlasta! Ihania kesäpäiviä Sinulle!

    VastaaPoista
  5. Tooodella kaunis pihapiiri! Kauniita yksityiskohtia täynnä ja nuo betoniset koristeet niin mahtavan rouheen ihania, tykkään!
    Hauska idea myöskin tuo pitsiliinasomiste purkin ympärille :)
    Tsemppiä rippijuhlien valmisteluun...itse rakastan järjestää juhlia...

    Kivaa viikon jatkoa! :)

    VastaaPoista
  6. Kaunis betoniastia! Pitsiliina-amppelikin on hyvä idis; muoviruukut ovat niin rumia. Älä riehu liikaa juhlajärjestelyiden kanssa, vaan muista nauttia myös kesästä!

    T. Sari Puumuli

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia kotipiiristänne! Kaunista ja kodikasta!!

    Pitsiliina-amppeli on hieno idea:)

    Ja tosiaan, muista nauttiakin juhlajärjestelyjen lomassa kesästä:)

    Hali♥

    VastaaPoista
  8. Kaunista on. Iloisia rippijuhlajärjestelyjä:)

    VastaaPoista
  9. Kyllä on kaunista,nättejä pieniä yksityiskohtia!
    Meillä on myös rippijuhlat elokuussa,pitäis varmaan alkaa motivoitumaan aiheeseen...

    VastaaPoista
  10. On teillä kaunis piha,komee betonikoriste♥,pitsiliinallakin saa kivoja ideoita aikaan!Älä tressaa itteäs liikaa juhlien järjestämisellä,nauti kesästä:)

    VastaaPoista
  11. Heippa Riitta.Pitkästä aikaa tulin tänne kurkkimaan sinun kuulumisiasi ja kaikkea mukavaa luetavaa ja katseltavaa täältä löytyi.

    Upea istutuspöytä.Kätevä isäntä sinulla onkin.

    Pihaltakin löytyy kaikkea katseltavaa.Ihanasti saviruukuille keksitty idea.Ja nuo ruukkujen liinakoristeet.

    Mukavia rippijuhlien järjestelyjä.Kovasti juhlat aina töitä teettää ja stressiäkin,mutta mukava sitten kun kaikki on kunnossa ja vieraat saapuneet.

    VastaaPoista
  12. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  13. Heips,
    betonityösi ovat kyllä aivan huippuja. Olisipa itselläkin energiaa ja taitoa moiseen.

    Mukavia juhlia sinne <3

    VastaaPoista

Mukava kun vierailit,viestejäsi on aina mukava lueksia ♥