sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Tonttujen lauantai

Me tontut, siis minä ja ystäväni vietimme lauantain mukavissa merkeissä.
Minua kun on vaivannut saamattomuus viime aikoina niin päätimme tehdä sille lopun.
Ehkäpä idea syntyi alunperin siitä että Wilhelmiina Kotiliesi-blogissaan päätti järjestää Tildailu päivän ja harmiksemme meille ajankohta ei sopinut.
niinpä pidimme kaksistaan mini Tildailut.



Puolen päivän aikaan aloitimme ja saimmekin aikaiseksi kättä ja jalkaa ja kalkkunaa muistuttavia vartaloita,HIH :)




Välillä nautimme makoisaa ystäväni tekemää broilerisalaattia , pizzan ja patongin kera, jälkkäriksi glögiä ja piparia.
Muumi-rakkaus mukit sai nyt väistyä talven ajaksi
ja nämä punaiset Teema mukit kaivoin esille.



Tälläisen ihanaisen Alma tontun ystäväni sai aikaiseksi.
Eikö olekin iloisen näköinen ? Almaa odotti kotonaan Vihtori tonttu.



Tälläisen pariskunnan minä sain MELKEIN valmiiksi,
saanko esitellä Viljami ja Ruusa.
Vilmamille meinaan vielä neuloa puseron, idea tuli JaanaElinan blogista (jos en ihan väärin muista!)
Ja kaulahuivit molemmille !




Tässä vielä Ruusa poseeraa.

Tunnelmallista sunnuntaita kaikille :)

16 kommenttia:

  1. Aivan ihania tonttuja , kertakaikkiaan olette tosi taitavia...ja mitkä ihanat punaiset teemamukit, onkohan noita muuten vielä saatavilla, ne olis tosi kivat nyt talvella.
    Oikein ihanaa viikon alkua sinulle.

    VastaaPoista
  2. Tildat on ihania, niihin jää niin koukkuun, ainakin minä.
    Leppoisaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
  3. Tuija: Kyl noita mukeja oon nähny esim. Anttilassa ja Citymarketissa, kyl niit varmaan löytyy helposti :)
    Liisa: Mullaki oli melkei parin vuoden Tildaus tauko ja nyt tuntuu et tahtois tehä enempiki ku vaa ehtis;)

    VastaaPoista
  4. Ihania tonttuja! Minä en kovinkaan hyvä käsitöissä ole, mutta onneksi äiti on tehnyt minullekin tonttuparin. Voi kun itsekin olisi noin taitava... Mukavaa viikon alkua!

    VastaaPoista
  5. Onpa sievät Alma-, Viljami- ja Ruusa-tontut! Sievät on nimetkin! Minulta ei varmaan onnistuisi noiden tonttujen teko, olette taitavia!
    Mukavaa marraskuun alkua!

    VastaaPoista
  6. Ystävän kanssa yhdessä tekeminen on kyllä mukavaa! :)Muutaman kerran tänä syksynä jo moista harrastanu ja lisää tiedossa.

    VastaaPoista
  7. Heippa!

    Olen täällä vastavierailulla ihastelemassa blogiasi ja suloisia tekeleitäsi :)

    Täytyy tulla vielä paremmalla ajalla lueskelemaan lisää :)

    Ihanaa Marraskuuta!

    VastaaPoista
  8. Ihanasti olette päivää viettäneet.Ja ihania tonttujakin valmistunut.

    Meidän tontut ristittiin Taavetiksi,Tahvoksi ja Tyyneksi.Ja Taavetti vielä yläosa paljaana odottaa villapaitaansa,en ole nyt ehtinyt sitä neulomaan.Jotain vaatetta ovat kuitenkin saaneet päälleen.

    Oikein mukavaa viikkoa sinne.

    VastaaPoista
  9. Ihania tuotoksia ja kivalta kuulosta Tildailu-päivänne! Mä kans tykään väkerrellä noita hahmoja.

    Mukavaa alkanutta marraskuuta!
    -kisu-

    VastaaPoista
  10. Your sweet dolls are gorgeous and you would have so much fun working with your friends and eating all the yummy food.

    Happy week and many thanks for visiting me.
    Hugs
    Carolyn

    VastaaPoista
  11. Ihanat tontut!! Ja kaikki nuo punaiset astiat on aivan ihania ja niin jouluisia! Mukavaa viikkoa! :)

    VastaaPoista
  12. Ihana päivä! <3 Kauniita tonttusia olette tehneet!Voi kunpa itsekin osaisi!:)

    VastaaPoista
  13. Kiitos kun olit liittynyt blogini lukijaksi :)Mieltä lämmittää aina uudet lukijat <3 Tulin vastavierailulle ja löysimpä vallan ihastuttavan blogin ..jään ehdottomasti seurailemaan ;)
    Kivaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  14. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  15. Kirjoitusvirheitä tuli,joten kokeillaan uudestaan.

    Kurkkaappa blogiini Riitta,siellä on sinulle haaste.

    VastaaPoista

Mukava kun vierailit,viestejäsi on aina mukava lueksia ♥