perjantai 11. heinäkuuta 2014

Voihan per...honen , blogiyhteistyössä walldecor.fi kanssa


Mua on jostain syystä koko ajan enempi ja enempi "perhostuttanut"
ja homma meinaa riistäytyä käsistä...
Halusin perhosia rappusiin ja yläkerran aulaan lentelemään.
Löysinkin sopivia sisutustarroja seikkailtuani nettikauppojen sivuilla.
Nämä omani löytyi walldecor.fi nimisestä kaupasta josta olen
aiemminkin tehnyt ostoksia.
Palvelu on toiminut takkuamatta, ja sain tilaukset nopeasti.
(tarrojen paikalleen saanti sitten kotona on takunnut ;D,
ihan ajanpuutteen vuoksi )
Näin niitä perhosia meillä lentelee...
rappusten yläpäässä, viikonlopputytön makuusopin 
ikkunan vierestä lentelee ensimmäiset...




...nurkan taakse peilin viereen  liihottelee muutama lisää...




...ja siitä sitten vielä vino kattoon muutamia
.



Tykkään itse kovasti,
joidenkin mielestä perhosia voi olla  liikaa ;)
(Sisustustyyliini kuuluu pilke silmäkulmassa )





Samalla tilasin tekstiä uuden wc.n oveen aamu piristykseksi.
(kuvassa vilahdus vielä eilen illalta keskeneräisestä wc:n sisustamisesta )




Ja eipä voisi päivä paremmin alkaa, kun on unihiekan rippeet silmistä pesty,
muistutuksella siitä että kaikkea ihanaakin voi päivän aikana tulla eteen ♥
Tekstin olin jo kauan sitten laittanut talteen jostain,
ja nyt sitä saa myös tuolta verkkokaupasta




Loppuun vielä valokuva ihastuttavasta rannekorusta,
jonka voitin Puumulin arvonnasta.
Miten sattuikin onni kohdalleen että sain tuon perhoskorun omakseni ♥



Tänään meillä se tarkastus,IIK !
Iloista viikonloppua  ♥
Riitta


11 kommenttia:

  1. No ei varmana voi perhosia olla liikaa,ei sisällä eikä ulkona;)
    Kivaa aurinkoista viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luotinkin siihen että on muitakin kaltaisiani :D

      Poista
  2. Perhoset ovat kauniita. Olen muuten sinun inspiroimana löytänyt kivoja perhos- ristipistomalleja:). Joskus kun ehtisi niitä pistellä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Toivottavasti pian esittelet pistelyjäsi !

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  3. Kaunista! Ja ihana teksti tuossa vessanovessa! Kyllä tuo laittaa aamun hyvään käyntiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ! Aamut ovat joskus vaikeita, joten kaikenlaisia piristys keinoja on keksittävä ;)

      Poista
  4. Ulkona ei pahemmin perhosia näykkään, joten pitäähän niitä sisällä olla! :D

    VastaaPoista
  5. Olipa kiva idea kiinnittää perhosia noin. Luin samalla kymmeniä muitakin postauksiasi, ihana blogi sinulla. Hyvältähän tuo Virkkaamasi mattokin näyttää ;-) terkuin Riitta Nuppu Home blogista

    VastaaPoista

Mukava kun vierailit,viestejäsi on aina mukava lueksia ♥