tiistai 28. tammikuuta 2014

Blogi yhteistyö Tikkurilan kanssa

Ennen kuin makuuhuoneessa päästiin tapetointi vaiheeseen ,
täytyi pohjatyöt tehdä hyvin.
Seinät oli levytetty oli kipsilevyillä.


Me ollaan tosiaan kohta rempattu koko talo uuteen uskoon omin voimin ja ajan kanssa.
Kaikkein inhottavin vaihe on tähän asti ollut kipsilevyjen saumojen tasoittaminen,
pienetkin taso erot näkyy jos ei hio tarpeeksi ja hionnassa pääsee helpommalla jos osaa laittaa sopivasti tasoitetta ;D

Tikkurilan kanssa tein toisen kerran yhteistyötä ja testasin uutta 
Ja ihan rehellisesti todetaan miehen kanssa että pirun hyvää ainetta !!!
Harmi että näin remontin loppumetreillä vasta tälläinen tuote löytyi.



Tasoite oli nopea levittää telalla


sitten lastalla ylimääräiset pois


Saumanauha paikalleen lastan avulla


sitten vielä tasoitetta uusi kerros päälle


ruuvin kannatkin sai helposti tasaiseksi


Kuivumisen  jälkeen hiontaa joka sujui nopeasti,
koska tasoite tuntui pehmeämmältä kuin mitä aiemmin olimme käyttäneet
ja hioitui vaivattomasti.
Mies kehui moneen kertaan !!! vaikka oli ollut  aluksi kovin epäileväinen.
Jotkut saumat tasoitettiin toistamiseen ja hiottiin ,
sitten saatiinkin tapetti seinään.

Eli kenelllä teistä on remonttia ja rakentamista niin tätä suosittelisin , 
vaikken olisi sopinut blogi yhteistyöstäkään ♥
(Noloa jutussa on se että sain aineen jo heinäkuussa, mutta elämän monenlaiset käänteet pitkittivät projektia näin pitkälle )

Tänään ollaan paneloitu rappusten kattoa,
siinä sitä näkee myös kättensä jäljen nopeasti :)

Mukavaa viikon jatkoa ♥



11 kommenttia:

  1. Tulipas vinkki hyvään saumaan, sillä mökillä ollaan kohta siinä vaiheessa, että cyprokit tulee seiniin ja sit pitäisi tehdä alustustyöt tapetille. Muista olkkarin rempasta miten hankala homma se tasoitteen hiominen oli, huh:)
    Kokeilen ilman muuta tuota,näyttää todella iisimmältä.
    Kiitos!!!!

    VastaaPoista
  2. Hyvä ;) Arvelinkin että varmasti jollain täällä piipahtavalla on asia ajankohtanen

    VastaaPoista
  3. Onneksi eksyin tänne ! Meillä just ajankohtasta mennä kauppaan tasotetta hakemaan. Kiitos vinkistä :)
    T.Kirsi

    VastaaPoista
  4. Hei mistä tuo ihana tapetti on löytynyt ?
    Meilläkin remonttia pukkaa
    -Sipa-

    VastaaPoista
  5. Kiitos ! Tapetti löytyi k-raudasta, Eco earth- mallistosta

    VastaaPoista
  6. Kiitos vinkistä, meilläkin varmaan vuoden sisällä on tulossa tapetointia ja tasoitettavaakin löytyy vaikka millä mitalla! :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos Riitta vierailusta=)
    Täällähän on täysi remontti päällä.Ihana tuo sinun piha majasi.On varmaan unelmien täyttymys.
    No,mukavaa viikon jatkoja ja nähdään taas=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihamaja on tosiaan unelmani täyttymys, kiitos :)

      Poista
  8. Kiva vinkki tuo tasoite.Ollaan jonkun verran hiottu ja ei ole kivaa hommaa.

    Kaunis tapetti.

    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  9. Moi, kurkkasin äkkiä blogiin ja heti löytyi hyvä vinkki :-)
    Remontti-iloa vaan, toivotaan, että sähkäri käy äkkiä.
    T. Pau

    VastaaPoista

Mukava kun vierailit,viestejäsi on aina mukava lueksia ♥