maanantai 3. lokakuuta 2011

"Sanaleikkiä"



Blogistaniassa kiertää hauska "sanaleikki" vai miksi tätä nyt voisi sanoa...yhdenlaisia tunnustuksia tavallaan kai nämäkin.
Tässä tarvitsee pyytää sanat itselleen;
eli 5 sanaa joita sitten jotenkin postauksessaan kommentoi.
Jos siis joku haluaa mukaan, niin pyyntö kommentilootaan,
ja laitan ne samaiseen kommenttilootaan sieltä noukittavaksi ♥

Minä pyysin ♥Mummun huushollin♥ Pepiltä sanat itselleni
ja tälläisiä mietteitä niistä tuli ;)

1. USKALLUS
"Uskalluksen tunne on hyvin pienen hetken kestävä olotila, jolloin ihminen ottaa jonkun ratkaisevan askeleen kohti tavoitelemaansa päämäärää."
(savonsanomat)
Kuvassa esimmäinen näkymä 7-vuotta sitten toteutuneesta,uskallusta vaatineesta haaveestamme, Kotipurosta :)

Uskallusta tarvitaan myös siihen että voi olla oma itsensä omine heikkouksineen ja vahvuuksineen!



2. SURU
Surusta tulee päällimmäisenä mieleen läheisen menetys.
Surun tunteita on monenlaista; ikävää, haikeutta, pettymistä...
Joskus on surullinen maailman epäoikeudenmukaisuudesta, joskus siitä kun näkee pienen linnun lentävän päin ikkunaa.
Surun käsittelyyn ei ole yhtä oikeaa tapaa,jokaisella omansa.
Surun seassa ystävien merkitys on suuri ♥



3. MERI
Koko ikäni sisämaassa asuneena järvi on läheisempi käsite kuin meri.
Merellä seilatessa maailmasta tulee isompi, kun katsoo laivan kannella silmänkantamattomiin ulottuvaa merenpintaa, tuntee että melkein koko maailma on saavutettavissa, voi itse päättää mihin ja millaiseen laivaan haluaa astua.



4. LENTOKONE
Tähän mennessä ainutkertainen kokemus 2009 tammikuussa ihana häämatkamme.
Lentäen Egyptiin Niilin risteilylle.
Iso kutkuttava tunne istuessa vieri viereen Rakkaan kanssa koneen kapeahkoille penkeillle, minä ikkunan viereen(korekeanpaikankammoinen)
...upea tunne huomaten pelon muuttuneen ihasteluksi....
MAHTAVA TUNNE kun pilvilinnoissa jatkuvasti elevä haaveilija pääsi ihan livenä pilvien sekaan :)


5. PAHA
...on tää Pepin antama viimenen sana ;)
Oisko se semmonen "möykky" joka joskus on kurkussa kun on kurja olo!
Tällähetkellä henkilökohtasella tasolla se on kai työpaikallani
menossa olevat YT-neuvottelut.

Kiitos Pepi! Tää olikin yllättävän vaikeeta ;)
Mut sairaslomalaisellahan on aikaa!
Jos nyt joku haluaa niin mielelläni annan sinulle omat 5 sanaa pohdittavaksi,
laita viestiä kommenttilootaan !!!

Mukavaa viikon alloitusta kaikille teillle ihanaisille blogi ystäville ♥

12 kommenttia:

  1. Hieno postaus, ihania kuvia! Kaunis tapetti teidän keittiössä (näkyi aiemmassa postauksessa).

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus! Kaikkea hyvää Sinulle!!

    VastaaPoista
  3. Oli ihana lukea nämä ja tutustua sinuun blogiystäväni paremmin!♥
    Voi noita Yt-neuvotteluita, niitä on ihan liikaa...:(
    Joskus olen kuullut nämä sanat: "Älä murehdi niitä asioita mille et mitään voi, vaan niitä, joille jotain voit..." tai jotain sinnepäin..;)
    Sairaslomalaiselle hali♥

    VastaaPoista
  4. Ajatuksia herättävä postaus. Hyvää alkanutta viikkoa :)

    VastaaPoista
  5. Eiks ole hauska tehdä kuitenkin ☺
    Yllättävästi helpoista, yksinkertaisista sanoista saa irti välillä outojakin ajatuksia ja tuntemuksia.
    Näitä on ollut tosi kiva lukea eri blogeissa ☺

    VastaaPoista
  6. Marsa,Riitta-Sinikka, Marge, Marika: Kiitos ♥
    Pepi: Ihan mukava oli tosiaan pohtia noita antamiasi sanoja !

    VastaaPoista
  7. Kiva kurkistus pohdintaasi. Pieni sana voi kätkeä tosi paljon merkitystä sisäänsä.
    Blogissani on sinulle tunnustus :)

    VastaaPoista
  8. Hei, uutena lukijanasi pyytelen sinulta noita sanoja :)

    VastaaPoista
  9. -tarjah-:Tervetuloa lukijakseni ♥ Tässä sulle sanat:
    1.Äitiys
    2.Haave
    3.Ikä
    4.Kirja
    5.Tuli

    VastaaPoista
  10. Kiitos :) Palaan asiaan mietittyäni...

    VastaaPoista
  11. Kauniita kuvia, koskettaviakin.
    Tuo nallejen valtakunta olisi meikäläiselle KIUSAUS.
    Nuo yt-neuvottelut ovat todella ikävä juttu.
    Mukavaa kuluvaa viikkoa!

    VastaaPoista
  12. Olipa kiva "sanapostaus" :)

    Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista

Mukava kun vierailit,viestejäsi on aina mukava lueksia ♥