torstai 1. syyskuuta 2011

Puikkojen kilinää


Ihan pakko oli laittaa taas ensimmäiseksi kuva kukkakimpusta jonka ihanat, piristävät työkaverit toivat käydessään, KIITOS ♥


Mulla on ollu epäonnea "tehokkaissa" suunnitelmissa ;D
Kun into pinkeenä maanantaina sain mieheni viemään minut paikalliseen markettiin tarjous lankaostoksille, jotta pääsisin niitä joulujutskia näpräämään...niin kaupan täti sanoi että tarjoukset alkaa vasta torstaina...
itku meinas päästä, en hennonu sit viel ostaa!Jalka on taas ollut aika särkynen :( No päätinpä sitten kokeilla piiitkääästä aikaa sukkien neulomista.
Alku oli jotenki hankalaa, mutta sain kun sainkin yhden sukan valmiiksi, ja toinenkin melkein on, no puikot tais olla pikkiriikkisen liian paksut, mut harjotus sukiksi olen näihin tyytyväinen.
Ihastuin tohon Novitan Nalle langan ruismarjapuuron väriin.
Mulla on ollut joku kammotus noihin kantapään tekoihin, mutta enpä nyt muista miksi, koska helppohan ne oli tehdä :D


Joskus kun vaan tarpeeksi kauan malttaa odottaa niin toiveet toteutuu.
Näitä olen yrittäny kohtuuhinnalla metsästää kirpparilta jo useamman vuoden laihalla tuloksella ja nyt kummitätini kysyi kesällä josko minä näille käyttöä keksisin,ihana juttu ! Ovat isäni äidin ja tädin tekemiä, osasta ovat kankaatkin itse kotona puilla kudottuja. Isäni toi maanantaina kassillisen käydessään :)
Keksinhän minä , mutta kun meidän makuuhuone projekti ei oo viel valmis niin täytyy vielä malttaa olla kertomatta mitä aioin näistä tuunailla !


Laitan tähän kuvaa betonityöstä jonka muutaman kyyneleen jälkeen keksin.
Alkukesästä rikoin vahingossa,IHAN ITSE, tommosen Muumi Rakkaus leipälautasen, joita mulla oli vain kuusi...mun lemppari astiat, ja noita lautasia en oo nähny vähään aikaan, itku tuli ja harmitus suuri !
Sitpä mä aattelin tallettaa noi sirpaleet jotenkin sydämelliseen muotoon, ja tämmönen siitä tuli,
ehkä olis voinu olla vähän löysempää betoni että nuo posliinipalat olisi uponnut tuohon pintaan paremmin , mut eipähän tarvinnu heittää rakastunutta muumiparia roskiin ♥


Eipähän tässä muuta kuin lämpimiä ajatuksia syksyynne, olen iloinen
kommenteistanne ja teistäkin jotka olette vierailleet ilman kommenttia !
Tunnelmallista viikonloppua!
Taitaa olla tämän vuoden viimenen mökki reissu edessä,
varaan ehdottomasti paljon tuikkuja kassiin
Nautitaan ♥

28 kommenttia:

  1. Kivastihan siellä on puikot kilisseet,ihanan "lämmittävä" väri sukkiisi tulossa=D Vanhoja lakanoita ja tyynyliinoja minäkin yritän metsästää,sinä olet onnistunut itsellesi saamaan oikean aarrepussin,arvokkaampiahan nuo sukulaistätien ja mummojen tekemät ovat kuin kirpparilta löydetyt<3 Varmasti sua harmitti lautasen hajoaminen,mutta minusta tuo betonisydän on hienompi kuin ehjä lautanen:)Lämpimiä ajatuksia sinunkin syksyysi♥

    VastaaPoista
  2. hei :)
    Ihana nippu vanhoja lakanoita, meidän pienessä kunnassa ei löydy juuri ollenkaan vanhoja lakanoita tai sitten on joku myös, joka noita metsästää ja kerkiää ennen minua ?? :) lahdesta löysin mutta hintaa yhdelle lakanalle oli kirppiksellä peräti 6e eikä pitsiä ollut kuin vähän eikä se edes ollut pellavaa tms..vaan ihan tavallista lakanakangasta, minusta liian paljon hintaa..
    No jos joskus silloin kun ei etsi niin osuisi kohdalle :)
    Sukat on lampöisen näköiset, mie en osaa kutoa kantapäätä..
    Hyvä idea laittaa tuo riikkoontunut muumilautanen betonityöhön minusta oikein kivan näköinen..siinä se muumi säilyy ja tulihan hyötykäyttöä..
    Mukavaa alkavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  3. Olet sinä Riitta tosi taitava käsistäsi, ihana tuo sydämen muotoinen muumilautanen ja noista sukista tulee varmaan ihanat ja lämpäiset ja kunhan saat lisää lankaa niin kyllä puikot viuhuu..
    Ihanaa mökkiviikonloppua ja lepuutahan jalkaasi, kyllä se on kohta parempi kuin vanha!
    Terkkusin Tuija

    VastaaPoista
  4. Voi miten ihana nippu vanhoja lakanoita... itsekkin moisia olen metsästänyt, laihoin tuloksin...☺

    VastaaPoista
  5. Täälläkin odotellaan lankatarjouksia, jotta pääsis kutomaan. Tarjouksia odotellessa täytyy nuo keskeneräiset ompelutyöt yrittää saada valmiiksi.

    Ihanan betonityön olet tehnyt <3

    -Tuija-

    VastaaPoista
  6. Hienon betonityön olet tehnyt!Idea on suorastaan huippu!!Harmi vain,että toteutus tuli vahingon kautta..
    Mahtavan aarteen olet saanut kummitädiltäsi!Mielenkiinnolla odotan,mitä niistä syntyy..
    Hyvä kun muistutit kynttilöistä,minäkin varaan niitä mökille mukaan :)
    Ja vielä neulomisen iloa!Hyvin näyttää sujuvan!

    VastaaPoista
  7. Ihania lakanoita sait! Minä kerään myös niitä, moneen paikkaan olen niitä käyttänyt. Ja osan pidän ihan koristeena kaapissa.
    Kyllä tuli kaunis taulu tuosta särkyneestä lautasesta!
    Oikein hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Voi harmi sitä siun jalkaa,toivottavasti pakotus helpottaa.

    Minä en ole sukkia neulonut pitkiin aikoihin.Pitäisiköhän koettaa,on niin houkuttelevan näköistä tuo sinun lanka.Ja upeat sukan alut.

    Oletpas saanut upean aarteen noissa lakanoissa.Löysin minäkin muuten vahingossa kirpparilta kasan lakanoita,ja ostin heti koko kasan.Onhan minulla niitä,mutta olivat niin siistiä ja käsinvirkatut pitsit.Niitä olen nyt sitten pessyt valkopesussa ja mankeloinut.

    Kyllä se varmaan harmittaa kun muumilautanen hajoaa.Niitä kun ei enään saa oikein mistään.Hienosti kuitenkin keksit laittaa palat betoniin.Ja upea tuli.

    Mukavaa mökkeilyä.Ihan kelpo keliäkin lupailee.

    VastaaPoista
  9. Oi, olisi kiva osata neuloa sukkia. neuloa osaan, mutten koskaan ole tehnyt sukkia tai lapasia... Olisi kai korkea aika alkaa harjoitella.

    Upean lahjan olet saanut kummiltasi - oikea aarre!

    Mukavaa viikonloppua!

    T. Sari Puumulista

    VastaaPoista
  10. Nuo vanhat lakanat ovat oikea aarre ja kun niillä on sinulle vielä tunnearvoakin.
    Itse olen muutaman löytänyt kirpparilta. Nyt kun omistan uusvanhan aarteeni, niin tarkoitus olisi jotakin niistä väsäillä.
    Tuo sydän on kiva keksintö. Nytpä tiedän, miten talletan rikkoutuneet itselle rakkaat astiat.
    Itse ostin myös tuota lankaa. Haaveena sukat, sitten joskus...
    Mukava viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. Ihanaa viikonloppua,toivottelee romulyyli-riitta.

    VastaaPoista
  12. Paranemisia jalan kanssa=)
    Lanka tarjouksia oon minäkin metsästellyt.Ei oo vielä tullut vastaan.Nythän sinulla on aikaa kutoa siellä,kun parantelet jalkaasi.
    toinen kenkäkin olis ollut ihan kiva,kun on noin korkeakin vielä.Höh,joudut aika pahasti linkkaamaan.Jospa se paranee paremmin,kun on vaan yksi kenkä??
    Iloja viikonloppuun!

    VastaaPoista
  13. Voi ihanuus noita lakanoita. Niitä ei paljon nää edes kirppiksellä ja jos näkee niin hinnat on pilvissä, mielenkiintoista nähä mitä niistä keksit! Ihana tuo betonisydän :)

    VastaaPoista
  14. Pitsilakanoita ja vieläpä omien sukulaisten kirjomia! Ihania ja mitä kaikkea upeaa niistä saatkaan vielä aikaiseksi!

    VastaaPoista
  15. Ihan on sun näköinen tuo betonisydän. Hieno idea tallettaa särkynyt aarre :-)
    Tarkoitus on ollut tulla sua ilahduttamaan sairaslomallasi vaan mulle iski karsea syysflunssa, jota en viitsi sulle tuoda tuliaisiksi. Viikko mennyt jo potiessa, kurja tauti.
    Herkullisen väriset sukatkin tulossa.

    Koivelle paranemisia! Poikkea het kun flunssa hellittää. Olis niin kiva nähdä.
    Terkuin Pauliina

    VastaaPoista
  16. Siis poikkeaN
    Meillä on muruja näppiksessä :-)

    VastaaPoista
  17. Suloisin kasa aarteita, sydän on aika ihana tuotos muistojen joukkoon.¨
    IlOna

    VastaaPoista
  18. Heippa! Kauniita lakanoita. Sulla on siis joku erityinen käyttötarkoitus niille? Itse tein makkariin verhot tuollaisista. Pitsiosa alareunassa ja sitten leikkasin sellaisesta lakanasta, jonka lakanaosa oli rikki, niin verhon yläosaan siihen päälle pitsiosan. Kauniit! Iloista syksyä! ♥

    VastaaPoista
  19. Onpa mukavaa, että muumit saivat oman, kauniin jatkokäyttönsä!

    VastaaPoista
  20. Thank you, I've recently been looking for info approximately this subject for a long time and yours is the best I have discovered till now. But, what concerning the bottom line? Are you certain about the source?

    My website ... click next

    VastaaPoista
  21. This web site really has all of the info I
    needed concerning this subject and didn't know who to ask.

    my webpage - view more

    VastaaPoista
  22. After looking over a few of the blog articles on your blog, I truly like your way of blogging.
    I bookmarked it to my bookmark website list and will be checking back
    in the near future. Please visit my website too and let me know
    how you feel.

    my site; more

    VastaaPoista
  23. This site was... how do you say it? Relevant!! Finally I have found something which helped me.
    Thank you!

    Look at my web site - happen

    VastaaPoista
  24. Asking questions are truly fastidious thing if you are
    not understanding something fully, but this piece of writing
    gives good understanding even.

    Feel free to surf to my web page ... richtextbox

    VastaaPoista
  25. I visited several websites but the audio quality for audio songs current
    at this web page is really marvelous.

    my blog post: barge

    VastaaPoista
  26. Hey there! I know this is somewhat off topic but I was wondering if you knew where
    I could find a captcha plugin for my comment form? I'm using the same blog platform as yours and I'm having problems finding one?
    Thanks a lot!

    Feel free to surf to my homepage :: revocable

    VastaaPoista
  27. If you are going for best contents like myself, simply pay a visit this
    web page every day for the reason that it provides quality contents, thanks

    my page :: finials

    VastaaPoista
  28. This is a topic that is close to my heart... Best wishes!

    Where are your contact details though?

    Also visit my blog starsat

    VastaaPoista

Mukava kun vierailit,viestejäsi on aina mukava lueksia ♥