maanantai 22. elokuuta 2011

Synttärimietteitä ja tunnustus


Tunnustanpa että täytän tänään 45 vuotta.
Vuosien varrella sitä on oppinut arvostamaan asioita eri silmällä ja suunnittelemaan elämäänsa ehkä liikaakin, se hetkessä eläminen meinaa välillä unohtua!
Viikonloppuna olimme mieheni kanssa Lahdessa TEAM liiton kesäpäivillä.
Viikonloppu oli tosi ihana, sää suosi...onnistunut miniloma!
Siellä oli myös mahdollisuus kokeilla monenlaista aktiviteettia rallisimulaattoria ,reaktioseinää , golfia, tasapainoilua, lasertrap ammuntaa, mäkihyppysimulaattoria...ja kaiken lisäksi ylitin itseni nousemalla suurmäen torniin...minulla on korkeanpaikan kammoa sen verran että olin varma että jätän sen väliin,mutta niin vain sain itseni ylitettyä, ja upeet oli maisemat :)

Viikonlopun aikana tuli nähtyä myös monia tuttuja joita harvemmin näkee.
Kuunneltuani parin miehen kertomusta vaimon sairastumisesta leukemiaan...
toinen suurinpiirtein ikäiseni ja toinen juuri eläkkeelle jäänyt...
hetkessä elämisen arvo taas kasvoi mielessäni!
Mielessäni päätin että täytyy opetella pois siitä "sitkun" ajatustavasta ja tehdä asioita jotka ovat tärkeitä NYT HETI ja yrittää muistaa usein kertoa läheisilleen miten tärkeitä ovat ♥

Romulyylillä on tosi ihana blogi ,jossa postaukia tulee vauhdilla,energinen pakkaus bloginpitäjä kaimani.
Sain häneltä tämän tunnustuksen jokin aika sitten,KIITOS :)

Tämä toimii näin:
Tunnustuksen saajan tehtäviin kuuluu kiittää tunnustuksen antanutta,
vastata 10 kysymykseen ja jakaa tunnustusta eteenpäin 10 ihanaan blogiin
sekä tiedottaa ko. blogeja asiasta.

1. Suosikkiväri: vaaleanpunainen on ollut jo kymmeniä vuosia kestosuosikki

2. Suosikkieläin: nalle ;D

3. Suosikkinumero: 8

4. Suosikki alkoholiton juoma: pirtelö

5. Facebook vai Twitter? kummassakaan en ole

6. Intohimosi: haaveilu,käsityöt, vanhat esineet, hyvä ruoka

7. Saada vai antaa lahja? antaminen on iso ilo mutta saaminen myös ilahduttaa

8. Suosikkikuvio: sydän, rakkautta ei voi koskaan olla liikaa

9. Suosikkiviikonpäivä: perjantai

10. Suosikkikukka: ruusu...pioni, vaikee valita yhtä

Minä haluan antaa tämän jokaiselle joka täällä vierailee , ottakaa mukaan !
Mukavaa alkanutta viikkoa, syksyn tuntua ilmassa kovasti ♥

20 kommenttia:

  1. Oikein paljon onnea Riitta.

    Aikalailla samaa ikäluokkaa ollaan,pari vuotta olen sinua vanhempi.Ihan samanlaisia asioita on käynyt mielessä täälläkin,varsinkin kun monia samanikäisiä kavereita on sairastunut vakavasti tai jopa poistunut jo keskuudesta.Kunpa sitä osaisi vaan nauttia elämästä juuri tällä hetkellä,ei touhottaa koko ajan jotain.Ja siinä touhottaessa kyllä monesti unohtuu myös ne läheiset.

    Syksyn tuntua on todella jo ilmassa.Haikeelta tuntuu,en olisi ihan vielä antanut kesää pois.Tykkään kyllä viilenneistä ilmoista,mutta aina vaan aiemmin tulevasta pimeydestä en välittäisi.

    Oikein mukavaa päivää sinne,samoin kuin alkanutta viikkoa.

    VastaaPoista
  2. Paaaljon synttärionnea!

    -Tuija-

    VastaaPoista
  3. Hyvää vuosikertaa olet! ;D
    Joko kävit ajokorttinäöntarkastuksessa?

    Lämpimät onnittelut!
    Ps. Intohimosi kolahtivat tännekin, lieneekö iällä vaikutusta..

    VastaaPoista
  4. Onneksi olkoon. Hauska, että meitä saman ikäluoka bloggareitakin alkaa olla enemmän. Kyllä meillä sanottavaa riittää.

    VastaaPoista
  5. Oikein paljon onnea sinulle merkkipäiväsi johdosta!

    T. Sari Puumulista

    VastaaPoista
  6. Onnea lentäköön täältäkin Vaahteramäeltä!

    Tunnustukset sopivat myös täällä päässä...Ihana tavata täällä blogimaailmassa niin samanlaisia ihmisiä.

    Ihanaa elokuuta!

    VastaaPoista
  7. Oikein paljon Onnea syntymäpäiväsi johdosta, Riitta!
    Meilläkin ihan lähipiirissä viime vuosina ihan liikaa syöpään sairastuneita ja jopa kaksi alle 4-kymppisenä poisnukkunutta naista, molemmilla pienet lapset... Semmoiset tapahtumat tosiaan pistävät omatkin arvot uuteen järjestykseen ja sitä tajuaa, miten tärkeää se tässä hetkessä eläminen on ja rakkaittensa kanssa oleminen, heidän kunnioittaminen...ja se, että on tyytyväinen siihen, mitä itsellä ON, eikä aina haikale kuita taivaalta... Terveys on iso ja harvinainen juttu tänä päivänä, sitä tulisi arvostaa paljon enemmän. Välillä unohtuu itseltäkin nämä asiat...aina unelmoi jostain suuremmasta, paremmasta... :(
    Onnea myös tunnustuksesta, kiva oli lukea nuo asiat sinusta!
    Kaunista viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  8. Onnellista Syntymäpäivää! Perässä tullaan, neljän päivän päästä kilahtaa sama lukema mittariin... ja kyllä, elämä paranee koko ajan vaan :D (yhden ystäväni kanssa kylläkin pohdiskeltiin, johtuneeko siitä, että näkö ja kuulo alkaa heikentyä.. ;))
    Mullakin on korkean paikan kammo, huimaa jo kun katson kuvaa..

    VastaaPoista
  9. Olen niin samaa mieltä jokainen hetki on liian kaunis hukattavaksi, toivonkin niitä kauneimpia hetkiä valtavasti onnen kanssa.
    Ilona

    VastaaPoista
  10. Paljon onnea nuorelle ystävälle!
    Mulla on sulle vaaleanpunainen (tottakai) yllätys täällä, saat sitkun taas tavataan ;-)

    Näin aikuisena sitä oppii monenlaista esim. elämään tätä nytkun-elämää. Nytkun Marko sai viimeisen pätkän kattoa maalattua tänään, vielä päätylaudet, -pellit ja rännit saadaan takaisin niin koko kesän urakka alkaa olla valmis ja olis aikaa muullekin aktiivisemmin. Esim. ystävien treffailulle :-)
    Halaus,
    Pauliina (joka täytti JO 46 v)

    VastaaPoista
  11. Paljon onnea syntymäpäiväsankarille täältäkin!

    ps. Nappasin tunnustuksen mukaani..

    VastaaPoista
  12. ONNEA BLOGIYSTÄVÄISENI!!!!
    Samanlaisia elämän syvimpiä ajatuksia mietitään välillä täälläkin.
    Onneksi on oppinut nauttimaan tästä hetkestä.

    VastaaPoista
  13. Paljon onnea vaaaaan:)Olet syntynyt samana päivänä, kun poikani joka tänään täytti 26 vuotta.

    Minä olen oppinut elämään aika hyvin hetkessä enkä paljon ajattele, että sitkun....elämä on NYT <3

    VastaaPoista
  14. Koskettava postaus! ONNEA!!! vaikka armottoman myöhässä! Meinasi lipsahtaa hiukan ohi koko juttu! Onneksi ehdin kuitenkin :)
    Elämää pitää elää tässä ja nyt! Ettei harmita, kun elämä menee omaa rataansa, eikä aina, kuten itse haluaisi! Sitku/mutku-elämää ei kannata elää!
    Mukavaa viikon jatkoa! Onnellisia päiviä
    tuksu

    VastaaPoista
  15. Kauniisti kirjoitat,tuo hetkessä elämisen taito pitäisi kyllä kaikkien oppia,arki itsessään on ihanaa...Kivalta kuulostaa viikonloppusi,tuonne torniin minä en uskaltautuisi,huippaa jo talousjakkaralla;)Hieman myöhästyneet onnittelut sinulle ihanainen parhaassa iässä(ainahan me naiset ollaan)!

    VastaaPoista
  16. Myöhästynyttä synttäriOnnea!
    Onnea myös tunnustuksesta!Tunnustuksia on niin kiva lukea :)

    Hetkessä elämisen taitoa tarvitsee varmaan aika usea.Minä ainakin.. Hyvä olisikin edes joskus pysähtyä miettimään niitä hyviä asioita omassa elämässään.
    Mukavaa viikon jatkoa sinulle,Riitta!

    VastaaPoista
  17. Onnittelut täältäkin!
    Mä olen pyrkinyt kans sitku-elämästä nytku-elämään. Yksi mielestäni tärkeä asia on, että teen lyhennettyä viikkoa, 4 työtä ja 3vapaata tai välillä jos on kokonainen viikko, on seuraavalla vain 3 työpäivää. Haluan olla enemmän aikaa lasten kanssa. Voisko sanoa että vanhetessa viisastuu, tajusin tämän vasta kun täytin 30v ;o)

    Mukavaa viikon jatkoa!
    -kisu-

    VastaaPoista
  18. Onnea synttäreille:)Hieno ajatus tässä nyt eläminen.Eihän meillä muuta ole!
    Pitää aina väliin pysäytellä itseään,jos meinaa unohtua.
    Mukavaa viikkoa:))

    VastaaPoista
  19. Myöhästyneet synttärionnittelut!

    Itse olen samoilla linjoilla, että pitäisi yrittää elää tässä hetkessä. Arjessa se vaan unohtuu valitettavan usein..

    Kivaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  20. Hienoja kuvia . Puolukkapiirakka on suosikkini. Mukava että osallistut blogiarvontaani. Mukavaa tiistaita!

    VastaaPoista

Mukava kun vierailit,viestejäsi on aina mukava lueksia ♥