tiistai 11. tammikuuta 2011

Ostetaan pirteyttä ja reippautta !!!


Tammikuu alkaa olla jo hyvällä mallilla...
Paitsi että pitkien sairastelujen jälkeen on vaikea saada itsensä piristymään ja tarttumaan mihinkään tekemiseen.
Joulupäivänä alkanut flunssa on toivottavasti viime metreillä.
Tuntuu että yleiskunto on romahtanut täysin...
tiedänhän minä että itsehän se on asialle jotain tehtävä...
no ehkä huomenna...






Jouluakin vielä löytyy meiltä esim keittiön verhot odottaa vaihtamista ja koristeet pitäis piilottaa odottamaan seuraavaa joulua...mutta puhtia ei vielä ole siihen riittänyt.
Olispa mahtavaa jos vois mennä kauppaan ja ostaa pirteyttä vaikka litran ja reippautta ja energiaa myös ;)


Piristymistä odotellessa olen kyllä jaksanut harrastaa haaveilua urakalla.
Sateisten päivien jälkeen on mieli siintänyt jo aikaan jolloin omenapuut aukaisevat ensikukkansa ja siitä ajatus on lentänyt monenmoiseen kesäiseen askareeseen :)
Haaveiden innoittamana ilmoittauduinkin sitten jo kerrankin ajoissa käsityökeskukseen
Taidetta puutarhaan kurssille ja Pitsibetonia puutarhaan kursseille!

Olisi kiva kuulla onko teistä joku keksinyt hyviä lääkkeitä/keinoja energisyyden löytämiseen!??
Olisin tosi kiitollinen vinkeistä !
Kertokaa myös jos olette aloittaneet uusia harrastuksia tai jatkaneet vanhaa jo hyväksi havaittua !!!

Ihanaa viikkoa kuitenkin teille kaikille !
Kyllähän näistä tuntemuksista on aina noustu se vaan odotuttaa oikeaa hetkeä ;)
Kiitos mukavista kommenteista edellisiin ♥

18 kommenttia:

  1. Jos jää ylimääräistä, niin voisit loput lähettää tänne :)
    Viihtyisän näköinen keittiö, siellä on varmaan mukava puuhastella.

    VastaaPoista
  2. Dear Ritta,

    I loved seeing the candles and kitchen in your photos today.
    Also the pretty flowers ~ hope that you are having a lovely week.

    Hugs
    Carolyn

    VastaaPoista
  3. Onpas siellä kaunista keittössä(kin)!
    Iloa ja virkeyttä, sitä lähetän sinne!
    tuksu

    VastaaPoista
  4. Moikka vaan Riitta,

    ja kiitos kommentista blogissani.
    Kuule, mulla oli myös tosi väsynyt olo tuossa ennen joulua ja heti jälkeen joulun...ei oikein mikään huvittanut ja kilojakin oli kertynyt vähän syksyä enemmän, kun en päässyt kipeä lonkkani takia liikkumaan. Nyt kun olen taas ns.terveiden kirjoissa ja käynyt kolmesti viikossa jumpalla tai hiihtämässä, on olo kohtentunut kummasti. Ja sitten olen vähän selaillut vanhoja viime vuotisia kevät/kesäkuvia niin on tullut sellainen hykerryttävän mukava olo..ollaan menossa kevättä ja kesää kohti.
    Tsemppiä sinulle, kyllä aurinko alkaa pian paistamaan ja päivä pitenee, sekin antaa lisää energiaa.
    Mukavaa viikon jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
  5. Ihan kuin munia varten tuo otsikko.Voisin minäkin ostaa pirteyttä.Ja jos saisi aikaa ostettua,niin sitä kanssa.
    Mulla alkoi työt vuoden alusta,tuntuu ettei ehdi edes käsitöitä tekemään.Toivottavasti tämä tasaantuu pikkuhiljaa.

    Ihana keittiö.Otitteko minkä firman kautta kaapit ja altaan.Meillä olisi suunnitelmissa nyt keväällä uudistaa keittiötä,ja olen ajatellut juuri tuollaista allasta.

    Mä olen käynyt monta vuotta parina iltana viikossa uimahallissa uimassa ja vesijumpassa.Olen saanut isännäkin innostumaan uimisesta.Tykkään myös hiihtää ja tarkoitus olisi lähteä vikonloppuna kokeilemaan,kun saatiin latu tuohon läheiselle järven jäälle.

    Lähetän täältä sinne terveisten merkeissä piristystä,toivottavasti siitä on apua.

    VastaaPoista
  6. Niin,tuo kirjoitusvirhe oli sitten piristykseksi tarkoitettu.=))

    Tarkoitin tietysti minua kirjoittaa enkä munia.

    VastaaPoista
  7. Kuulostaapa tutulta.Minäkin tarvitsen energiapiikin!!:) Ei oikein mikään jaksa kiinnostaa.Mutta koskapa näitä aikakausia on ollut ennenkin ja niistä ylös noustu.Niin eiköhän sitä tästäkin nousta.Jokin harrastus tekisi kyllä hyvää.Minä en nyt vinkkejä osannut antaa.:)

    Tsempit sinnekin!

    VastaaPoista
  8. Kauniin näköistä on kuvissasi.
    Minullakin oli sitekä flunssa joulun alla syksyllä ja nielin kolme antibiottikuuria, ja vielä on limaa kurkussa, väsyin kurjasti.
    Mutta nyt on loma ja saan nukutuksi hyvin ja aloin karppaamaan, siitä sain energiaa, no lisäksi nautin sanasolia nesteenä päivittäin.

    Kevään kaipuu saa iloiseksi ja ulkoa tulee voimaa ♥
    Iloista jaksamista ja kiitos vierailusta ♥

    VastaaPoista
  9. Minulta öytyy kyllä yleensä energiaa vaikka muille jakaa mutta nyt lääkekuurinollessa päällä on olo tosi saamaton!
    ulkoilu auttaa,
    sen olen huomannut kun on alamaissa... kunnonkävelylenkki pari kertaa päivääsä saa mielen pirteäksi!
    minulla kun on tuo pieni koira jota on kävelytettävä näin talvisin kunnon lenkkin pari kertaa päivässä... aamuseitsemältä kyllä unet karisee kun pakkasessa taivaltaa muutaman kilometrin!
    jaksuja sinulle ja pirteää mieltä, kevättä kohti ollaan menossa!

    lämpimin ajatuksin
    Päivi

    VastaaPoista
  10. Kiitos piristävistä kommenteista ♥
    JaanaElina: keittiö on ikeasta kaikkinensa, mieheni suunnitteli sen ikean omalla ohjelmalla, ollaan oltu tyytyväisiä!
    Hinta oli edullinen,toimitus meni hyvin, tosi hyvät kasaus ohjeet, ei mitään valittamista!!!

    VastaaPoista
  11. Kiitos kommenteista blogissani ja oikein mukavaa viikonlopun alkua ♥

    VastaaPoista
  12. Siis kerrassaan ihastuttava keittö teillä!
    kiva kun olit käynyt blogissani, niin löysin tieni tänne :) klikkaan itseni oitis lukijaksi!

    VastaaPoista
  13. ihana keittiö. Kurkin ideoita keittiö remppaamme. Ihana toi lautashylly.Sitä ei mun mielestä enää saa ikeasta. Täytyy kysellä jos joku osaisi sellaisen tehdä.

    VastaaPoista
  14. Minäkin jäin ihastelemaan teidän keittiötä, kaunista ja upeat nuo kattoparrutkin!

    Juu, kyllä täälläkin jonkunmoista lisäenergiaa tarvittais kai se tämä kaamosaikakin tekee tehtävänsä, vaikka nythän alkaa päivät pikkuhiljaa pitenemään. Ulos kun pääsee edes pienelle lenkille niin se minua ainakin piristää ja nyt alkaa zumba joulutauon jälkeen niin sieltä olen kyllä saanut lisävirtaa.

    Lähetän täältä sinulle terveisten mukana piristystä!

    VastaaPoista
  15. Heippa Riitta! :)

    Kiitos vierailusta blogissani, heti läksin vastavisiitille... Sitä pirteyttä ja reipautta mieki tarvisin, on niin väsyttävää aikaa tämä pimeys...
    Mukavaa kohta alkavaa viikonloppua! <3

    Terveisin Minttu

    VastaaPoista
  16. Hei!
    Ihanaa kun olet käynyt blogissani olen todella innoissani kun joku klikkaa itsensä lukijaksi, siis toivottavasti viihdyt juttujeni parissa. Oi kuinka kaunista teillä onkaan täytyykin tulla oikein ajan kanssa lukemaan blogiasi ja tietty klikkaan itseni lukijaksi..ja tuosta väsymyksestä kait se on sitä joulun jälkeistä koska minullekkin on ilmaantunut moisia oireita kuten haluttomuus alkaa tehdä yhtään mitään...olisiko ilmassa jo hmmmmm kevät väsymystä..ilista sunnuntaita sinulle..:)

    VastaaPoista
  17. siis ei oo totta tää kone on varmaan unessa kun kirjaimia jää pois siis iloista sunnuntaita :)

    VastaaPoista
  18. Oi onpa teillä sievä keittiö! Ja voi nuo omppupuun kukkaset..kumpa olis jo kesä! Tai kevät, että aurinko paistaisi ja antaisi energiaa. Mukavaa pian vaihtuvaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista

Mukava kun vierailit,viestejäsi on aina mukava lueksia ♥