tiistai 31. elokuuta 2010

Rentoutumisia

Viikonloppuna oltiin mieheni kanssa Tukholman risteilyllä.
lähdimme Turusta,jossa olisin myös tahtonut viettää aikaa, kaupunki näytti niin houkuttelevalta. jospa sinne tulis joskus mentyä ajan kanssa, täältä toiselta puolen suomea.
Meillä oli ihan sviitti,ihan yllätys miten kauniisti se oli sisustettu ja oli sauna ja poreamme...ystäviemme kanssa sitä iloa jaettiin.
Minulla oli hyvän ystäväni tekemä ihan kampauskin,harmi vaan kun siitä ei tullut kunnon kuvaa otettua, mutta laitanpa silti tuon josta saa vähän osviittaa(siis aika vähän;)
Sängyssä lepäillen oli ihana katsella ohi lipuvia maisemia, ilma oli melkein tyyni.
Yöllä meille loisti tähtitaivas kirkkaana.
Nautittiin hyviä ruokia, oltiin vaan, se oli hyvä lopetus kesälomalle :)














Eilen sitten alkoi arki, oli vaikea herätä aamulla puoli viideltä!
Mutta toisaalta oli myös kiva nähdä mukavat työkaverit pitkästä aikaa.
Kesän aikana olen keksinyt uuden tavan rentoutua, tai oikeastaan vanhan, on varmaan 15 vuotta kun olen viimeksi neulonut.
Nyt olen ihan hullun lailla puikkoja heilutellut ja tehnyt noita lapasia, aloitin jo silloin kesähelteillä ;)Tuunailen sitten vielä nuo valmiit lapaset ja ehkä niistä kuvia myöhemmin.
Nauttikaa kirpeistä syysilloista , jouluunkaan ei ole enää älyttömän pitkä aika ,HEH !


9 kommenttia:

  1. Oletpa heilutellut tosi ahkeraan puikkoja. Minun pitäisi alkaa kutomaan sukat ja tumput syntyvälle lapsenlapselle. Laskettu aika on marraskuussa, mutta kovasti on ollut jo supistuksia, että vaarana on, että lapsi syntyy aikaisemmin. Ihana reissu teillä ja kaunis kampaus:)

    VastaaPoista
  2. Mukava kesäloman päätösreissu teillä! :) Meillä tuo laivasatama on tosi lähellä.. minä sitten taas haikailen täältä Turusta Itä-Suomeen, jossa sukujeni juuret ovat :) Oikein kaunis kampaus ja ihania lapasia olet ahkeroinut!:)

    VastaaPoista
  3. kiitos kommenteista :) Tänä aamuna muuten meilläpäin olivat melkein lapaset tarpeen,pakkasta oli 3 astetta!

    VastaaPoista
  4. Varmasti oli mukava reissu. Oliko se hääpäivän kunniaksi?

    VastaaPoista
  5. Olipa ihana päätös lomalle.Kaunis sviitti.Merellä on kaunista kun on tyyntä.

    Jopas oletkin neulonut lapasia.Mulla olisi lankoja ostettuna,ajattelin kauluria kokeilla.

    Työniloa ja hyvää syyskuun alkua.

    VastaaPoista
  6. Olivieno:Ei ollut hääpäivän takia,ihan muuten vaan :)
    JaanaElina: Kiitos

    VastaaPoista
  7. Heippa !
    Tulin heti vastavierailulle :)! Täytyypä jatkossakin poiketa!! Joulua minäkin jo olen hieman ajatellut ;)!

    Kivoja juttuja ja kuvia sinulla :)

    VastaaPoista
  8. Ihana reissu ja aivan ihanan upea kampaus! <3

    Neulomista täytyisi minunkin opetella. Noloa,mutta viimeksi olen neulonut yläasteella.Joten olisi korkea aika!!:)

    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista

Mukava kun vierailit,viestejäsi on aina mukava lueksia ♥