sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Piti esitellä kuistin uusia verhoja...valmiina ;)

Ihanaista 1. adventtia ystäväiset ♥


Tänä vuonna meillä pastelliväreillä myös adventti kynttilät,
kun kerrankin sattui juuri mielikuvani väriset maitokaupasta 
edukkaasti löytymään .
Ihan simppelisti lasisissa kakkuvuoissa suolan kera.



Aiemminhan kerroin tilanneeni taitavalta käsityöläiseltä pitsisiä lumihiutaleita.
Valkoisia, vaaleenpunasia ja harmaita.
Ompelin kuistille verhot valkoisesta pellavasta,
johonka ompelin hiutaleet epämääräisessä järjestyksessä.
Mutta näissä kuvissa ne on vielä kiinni nuppineuloilla
hahmottelu vaiheessa ;)
Bloggeri taasen temppuilee kuvien kanssa,
jotenka yritän joku päivä uudestaan laittaa kuvia valmiista





Hyvästit marraskuulle, tervetuloa joulukuu ja JOULU ♥


Mies toi perjantaina kokous reissulta "ylijäämä"
(joku ei ollut paikalla,joten minä sain sen )
 kukkakimpun
kylläpä sattui värit kohdilleen ihan hopean kera 
ja piristi kummasti viikonloppua

Tunnelmallista sunnuntai iltaa

Riitta ♥






lauantai 29. marraskuuta 2014

Hopean hehkua ♥

Kuntoutuksen jälkeinen työviikko takana.
Luulin että virtaa olis riittäny joulu valmisteluihin ja bloggaamiseen...
vaan olipa rankkaa henkisesti katsella tuttua työyhteisöä 
jonka lomautus uutiset olivat pistäneet sekaisin.
Omat tunteetkin pyörivät laajalla skaalalla 
välillä kyyneleitä nieleskellen ja välillä työkavereiden kahvitunti kevennyksille nauraen.
Oman lomautuksen alku siirtyi viikolla ...
eli ensi viikko vielä töitä 

Tänään kuitenkin sain jotain pientä aikaiseksi kotonakin :)
Taannoisen Teamin koulutusjaoston kokous namien
karkkipaperit päätyivät led valoihin ruusukkeiksi
olivat sopivasti hopeiset...
yksin en syöny kaikkia 40 kpl ;D



...ja led valot päätyivät metallitorsooni
josta tuli tänään joulu enkeli.
Laittelin pojalleni 250 km:n päähän toissailtana viestiä 
josko kävis mulle tiikerikaupasta noi siivet.
Tänään miniä seisoi oven takana jo niitä tuomassa...
KIITOS ♥


Unelmaan tuunatut luistimet pääsivät
myös "enkelin" kaulaan ♥


Marraskuu loppumetreillä 
Mukavaa viikonloppua 
Riitta ♥





lauantai 22. marraskuuta 2014

Kuntoutus viikko takanapäin ja käsityö myyjäiset edessä :)

Tänään kotiuduin Punkaharjulta Kruunupuistosta
Ensimmäinen kuntoutusjakso (kolmesta) takana
kylläpä viikko teki hyvää...
vaikka ainahan kotiin on sitten ihana palata ukko kullan luo ♥


Huomenna olis perinteiset artesaanien joulumyyjäiset,
jonne lähtöä olen jahkaillut,
johtuen syksyn huonosta käsityö sadosta.
Tänään kuitenkin reippaana pakkasin esim. aiemmin tuunatut teepurkit
(viime vuoden idealla , eri värillä )



muutaman iso-äidin tyynyn


ja sitten askartelin korillisen näitä paperitähtiä,
kun intoa riitti :)


Näiden kera sitten huomenna hakemaan lisää joulufiilistä myyjäisistä
toivoen näkeväni vanhoja opiskelu kavereitani ;)


Mukavaa viikonloppua 
Riitta ♥

lauantai 15. marraskuuta 2014

Tuunatut luistimet ♥

Viime talvena luistelureissulla luistimen pohjasta 
työntyvä naula teki reiän jalkapohjaani,
eli aika hankkia uudet luistimet...

Ne vanhat tuunailin tänään hopeisella "suhumaalilla"
valoverhosuikaleilla,
hopeanauhalla...


Tälläiset niistä tuli,
AIKÄ SÄHÄKÄT !!!
Pääsevät Unelman talviasetelmaan,
kunhan saan muut tarvikkeet valmiiksi


Luistimet oli mielessä myös leipomis rintamalla...
ihan kaupan taikina...
suloinen luistinmuotti
(oli työlästä saada noi terien kolot )


vähän nauhaa
ja murattiin roikkumaan  ;)
Näillä tulee varmasti koristeltua tämän joulun kuusemme




Tänään olen alottanu tekemään yhtä sun toista,
nämä onneksi valmiiksi asti...
ajatukset harhailee välillä asiasta sadanteen...
työnantaja antoi eilen joululahjaksi 
lomautusta toistaiseksi
alkaen 1.12.
menee pari päivää sulatellessa asiaa...


Kaikenlaista puuhaa mulla kyllä riittää,
eli aika ei tule pitkäksi jos vaan saa pidettyä postiivisen mielen yllä...

Ihanaista lauantai iltaa
Riitta ♥

torstai 13. marraskuuta 2014

Salaisen joulu ystävän toinen paketti ♥

Vähän jo odottelinkin pakettia postista ;)
Tänään se sitten tuli !!!
Postipussista löytyi kaunis paketti, pari kynttilää ja pieni kortti
salaiselta ystävältä.
Kiitos ♥
Sisältö oli oikein mieluisa 


Kauniista paperikääreestä löytyi huonetuoksu 
ja romanttinen roikkuva koriste.
Jos oikein ymmärsin niin tuoksua voi suihkutella tuohon koristeeseen 
ja siitä se leviää sitten tilaan.
Laitoin heti sen roikkumaan 
uuteen vessaamme,
josta on tullut tyttöjen vessa .
Sinne se sopii ja tuoksukin on mukavan raikas ♥


Paketissa tulleet kynttilät ovat just mun makuun,
väri, rouheus, uusi muoto...
en ole aiemmin törmännyt vastaaviin.
nämä löytyy varmaankin jouluaaton ruokapöydästä ♥


Sitten vielä tämä sydän kaunokainen ♥
Sopiva tälläiselle romanttiselle "sydänhullulle"
Se on niin kaunis !!!




Kiitos salainen ystävä ♥
Riitta

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Mahtuuko vielä joulumyyjäisiin käsityöläisiä, mieluusti Etelä-Suomessa ?

Hei, lupasin kaverilleni huudella täälläkin joulumyyjäisistä.
Kaikki mitkä on tiedossa ovat jo myyjiä täynnä.
Tietäisikö joku joulumyyjäisistä johon matti-myöhäsetkin vielä ehtis myymään ?

Mulla saikku jatkuu, ja voitte uskoa miten aika käy pitkäksi kun on melko yksi kätinen
No, mutta paranemista tapahtuu päivittäin...onneksi !
Suskan blogia seuranneena välähti,
että paperin taittelu ehkä onnistuisi
ja niinpä taittelin ikkunaan 3 tähteä tuikkimaan ♥
ohje löytyi täältä





Kesällä aloitin matonkude projektin ,
tarkoituksena kutoa meille jouluksi uudet matot...
ainakin yksi pastellisävyin...
no,kutomisesta ei nyt tule mitään
ja delegoinkin hommaa yhden maton osalta anopille,
siis en ole vielä kysynyt...
mut luulen että onnistuu ;)


Kepeää keskiviikkoa 
Riitta ♥

maanantai 10. marraskuuta 2014

Lumihiutaleita ♥


Eilen pihalla oli puhtoisen valkoista,
lumipalloista tehty lyhty ilostutti vielä isänpäivä iltaa ♥

Nyt on kaikki lumihiutaleet pois sulaneet...


...paitsi nämä kaunokaiset...


Tässä on meidän kuistin ja eteisen jouluväri maailma.
Syksyllä ahkerasti opettelin lumihiutaleiden virkkausta...
mutta sen verran hidasta on oma virkkaukseni
ja nuo kipuilut vielä jarruttaa hommaa...

että olin niin onnellinen kun löysin Ninan blogin
ja kivan käsitöiden myyntipaikan
jossa hänkin myy käsitöitään ♥
Ninalta sitten olen tilannut juuri 
tarkoitukseeni sopivan väriset
lumihiutaleet.
Käykäähän kurkkimassa,
varmasti löytynee monta ihastuttavaa lahjaideaa ♥
Toivottavasti kykenen pikaisesti 
toteuttamaan lumihiutale ideani


Ainakin yksi kynttilä syttyy meillä joka ilta näinä 
harmaina iltoina valoa tuomaan

Mukavaa viikkoa 
Riitta ♥

P.S. Suskalla arvontaa meneillään, vinks, vinks ;)





keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Harmaan päivän iloja

Maanantaina sain piikin olkapäähän...
ja kuumetta....
ja viikoksi nostelukiellon...
nyt on ollut aikaa lukea joululehtiä 
tehdä erilaisia listoja 
jouluideoista...


Vähän mieli apeana kylläkin, reilun viikon päästä
 alkais kelan kuntoutus viikko
ja sinne ei voi mennä puolikuntoisena,
eli parannus motivaatiota löytyy.

Mielenpiristystä on onneksi tarjolla ystäviltä ♥
Eräillä oli menossa tämä kierrätyskeskukseen
mutta päätyikin meille
(vaikkei tarvetta niin olekaan)

Vanha kaappi joka kätkee sisälleen toimivan yllätyksen...


Avataan (oikein lukollinen) ovi
käännetään kansi sivuun...


Nostetaan ompelukone esille


Käytännölliset säilytysratkaisut ovessa



Rasiallinen varaosia, puolia.neuloja yms.


Minerva 



Kyllä ennen vaan tehtiin esineet kauniimmaksi ♥
Kaapin pinta saa jossain vaiheessa pintaansa ehostusta,
ja toivotaan että paikkakin sille löytyy ;)
Oletteko nähneet tälläisia kaappimallisia ompelukoneita ?
Minä en ollut aiemmin


Myös hyvän ystävän pistäytyminen torttukahvilla 
piristi kummasti ,
muuten niin harmaata päivää ♥

Lämpöä harmauteen
Riitta ♥

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Tervetuloa marraskuu + arvonnan voittaja

Marraskuun toinen päivä lopuillaan.
Glögikausi aloitettu,
herkuteltu eilisillä jämillä
(kuvan muki on myös yksi osto lipsahdus .
iittalan sarjaton, näitä keräilen nyt valkoisena ja vaaleenpunasena
...ihan pikkuhiljaa ;)


Kynttilä on palanut kokopäivän 
keittiön ikkunalla ♥


Arvonnan voittaja oli helppo selvittää 
kun osallistujia oli niin vähän
ONNEA anonyymi minna81 ♥
Laitan sulle sähköpostia tulemaan

Mukavaa marraskuun alkua 
Riitta ♥


Juhlat juhlittu :)

Viime yönä luulin että juhlat pitää perua
kovien kipujeni takia
(niska-hartia -vasen käsi )
Mutta sinnittelin ja karsin loppumetreillä muutamat jutut pois 
Jos joku vieraista käy täällä,
niin JÄTTI ISO KIITOS ♥
Oli niin hauskaa ja tunnelmallista,
itselle ainakin jäi hyvä mieli :)
Tässä vähän kuvia
(emäntänä tuo kameran käyttö jäi ihan kiian vähälle )



Oli ilo tehdä kurpitsalyhdyt oman sadon tuotoksista


Kierrätys idea työpaikan merkkilanka hylsyille.
(jotka menis muuten roskiin)
Sisälle tuikut pilttipurkissa, 
ja eri  väriset muovihylsyt päälle,
pihapolkua koristamaan.



Kärpäset ja hämähäkit olivat vallanneet ruokapöydän ;)





Ruokakuvat jäi  ikävästi vähiin...
tarjolla  oli kylmäsavu poro keittoa,
kylmäsavulohi rullia,
patonkia ,ruis sipsejä levitteitä.
Kahvin kanssa mutakakkua,
porkkanamuffinsseja,
turkinpippuri marenkeja NAM !!!
iltapalalla tulista jauhelihapizzaa, salaattia,
sipsejä nameja...

Muistutan vielä edellisen postauksen arvonnasta,
aikaa osallistua tämä päivä  !!!

Nyt mä yritän saada kivultani unta...

Leppoisaa sunnuntaita 
Riitta ♥